Valittu

Luku 6.
Istuin yhä siinä samassa paikassa. Puisella tuolilla, jota vastapäätä oli kivinen pöytä. Istuin siinä ja tuijotin ilmeettömänä maassa olevaa sammalta. Aivan kuin siinä olisi ollut vastaukset kaikkeen. Kuulin ympäriltäni puhetta. Ympärilläni monet ihmiset tai vampyyrit antoivat Victorille erilaisia esineitä, jotka ilmeisesti auttoivat häntä matkalla. Victor kiitti kauniisti asioista, jota tälle annettiin, mutten olisi ihmetellyt, jos hänelle olisi annettu lappu, jossa lukisi: matkalippu manalaan. Victorhan lupasi, että saisin tietää lisää isästä. Olisin kyllä voinut kysyä sitä saman tien, mutten peloltani kyennyt edes liikkumaan, jos minun ei olisi ollut pakko.
"Alexandra meidän täytyy lähteä nyt", Victor sanoi ja katsoi minua.
"Minä en halua", kuiskasin äänellä, jonka hädin tuskin pystyi kuulemaan.
"Sinun on pakko", Victor sanoi napakasti.
       Keräsin rohkeuttani. Minun oli pakko saada tietää isästä, jos minulle oli se kerran luvattukin.
"Arvaa mitä", sanoin kovalla äänellä, nousin pystyyn lähes kaataen penkin kumoon ja käännyin Victoriin päin.
"Sinä lupasit minulle, että kerrot minulle isästä!" huusin pojalle.
"Mutta minun ei olisi pitänyt luottaa sinuun!"
"Minä en olisi tullut mukaasi, jos olisin tiennyt, että minut lähetetään kuolemaan!"
Victor katsoi minua hölmistyneenä. Raivo kupli sisälläni, kuin vesi kattilassa, joka oli jätetty liedelle kiehumaan.
"En minä isästäsi tiedä mitään!" poika huusi minulle.
Suuni loksahti auki. Poika oli saanut minut mukaansa lupaamalla, että saisin tietää isästä. Mutta ei. Tämä olikin vain valehdellut minulle katalasti ja saanut minut mukaansa kuolemaan.
"Nyt hiljaa!" huusi se vanha mies, joka oli minulle tästä edessä häämöttävästä matkasta, minulle kertonut.
Huutomme loppui, kuin seinään. Oli vain hiljaisuus. Pitkä, piinaava hiljaisuus.