Luku 7.
"Mistä sinä nyt puhut?" mies kysyi minulta niin ystävällisesti, että huutamiseni alkoi kaduttaa minua.
"Victor on luvannut minulle, että saan tietää isästäni lisää, jos tulen tänne", murahdin.
"Olen pahoillani, muttemme me tiedä mitään muuta isästäsi, kuin sen, että hän on kuollut ja sen, että hän jätti sinulle tämän tehtävän", mies sanoi ja sai pääni suurin piirtein savuamaan kiukusta.
"Victor ei olisi saanut valehdella sinulle, muttei asia ole enää korjattavissa."
Katsoin Victoria, joka näytti surulliselta katsoessaan tiukasti paljaita jalkojaan.
"Mutta teidän on nyt mentävä", mies sanoi ja ojensi Victorille jonkinlaisen hopeisen sormuksen, jossa oli kaunista kaiverrusta.
Victor pujotti sen oikean kätensä nimettömään, ja tarttui käteeni. Se olisi sitten menoa ajattelin Victorin pitäessä tiukasti ranteestani kiinni. Minun olisi turha edes yrittää rimpuilla irti tämän otteesta. Olin liian voimaton tehdäkseni mitään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti